20.12.2011

Muutosten aika

Tapanin V75-päivä on monella muotoa historiallinen tapahtuma. Suuret pelipuolen uudistukset astuvat voimaan 1.1.2012, ja Jokimaan ravien osalta yksi aikakausi tulee päätökseen tänään näissä vuoden viimeisissä raveissa. V-pelit jäävät historiaan, ja kuin jo hieman tulevaisuutta ennakoiden lauantain viimeinen V75-lähtö on Toto-75 nimikkolähtö. Toto-5 peli tulee jo seuraavissa Jokimaan raveissa tammikuun 5. päivä korvaamaan nykyisen V-4 pelin. Pelipuolella näitä V-pelien hiljaisia hautajaisia ei kannata viettää haikeilla mielin, sillä uudet muutokset ovat askel eteenpäin. Eteenpäin meno ja kehitys vaativat muutoksia tarjontaan ja toimintatapoihin. Nyt muutoksia tulee, ja uskotaan näiden uusien pelien olevan iso piristysruiske koko raviurheilulle.
Toinen merkittävä muutos mitä vuodenvaihde tuo tullessaan, on nykymuotoisen käsiohjelman väistyminen uuden Toto-ohjelman tieltä. Tästä muutoksesta on lupa kaikilla olla haikealla mielellä, sillä jollain lailla käsiohjelma on kuulunut olennaisena osana Jokimaan ravipäivään. Maailma kuitenkin muuttuu, ja nykymuotoisen ohjelman tekeminen on ollut kaikkea muuta kuin kustannustehokasta. Ohjelman tekokustannuksia paikkaavat myyntituotot ovat pudonneet murto-osaan siitä, mitä ne ovat aikanaan olleet, johtuen kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta. Vastaavasti samaan aikaan sekä valmistuskustannukset, että erityisesti postituskulut ovat nousseet moninkertaiseksi jos verrataan tilanteeseen 10 vuotta sitten. Tähän yhteisohjelmahankkeeseen lähtemistä pohdittiin huolella, ja sen puolesta äänestettiin kahden ison argumentin takia. Toinen oli tietysti eurot, ja toinen omasta mielestäni vielä edellistäkin painavampi syy mukana oloon on raviratojen yhteistyö. Tämä on nyt yksi sellainen konkreettinen hanke, millä haetaan muutosta nykyisiin toimintamalleihin ja sitä kautta maksimoidaan alan palkintojenmaksukykyä.  Raviratojen yhteistyötä on peräänkuulutettu, ja tässä on hanke missä radat ovat yhteisessä rintamassa menossa eteenpäin. Ihan täysin ilman omaa ohjelmaa Jokimaalla ei tulevaisuudessakaan jäädä, sillä Toto-lehden rinnalle tehdään oma noin kymmenen sivun kokoinen vihjelehti. Tämä vihjelehti tullaan jakamaan kaikille Toto-lehden ostajalle ”kylkiäisinä”, ja siitä löytyvät tuoreet tipsit sekä tallikommentit Jokimaan raveihin.
Vuosi alkaa olla taputeltu. Jokimaalla on ajettu kilpaa ennen tätä päivää 35 kertaa. Yhdet ravit peruttiin pakkasen takia, ja yhdet ajettiin evakossa Riihimäellä. Edessä on uusi ja mielenkiintoinen muutosten vuosi. On aika kiittää kuluneen vuoden osalta kaikkia Jokimaan yhteistyökumppaneita, hevosenomistajia, valmentajia, ohjastajia, ravien toimihenkilöitä sekä tietysti kanta-asiakkaita. Toivotan kaikille hyvää Uutta Vuotta 2012!
Tervetuloa tapaninpäivän raveihin!

12.12.2011

Alkamisajankohta puhuttaa

Vuoden vaihteessa ravikentällä puhaltavat voimakkaat muutosten tuulet. 1.1.2012 astuu voimaan uusi arpajaislaki, jonka seurauksena kaikki hevospelit ovat jatkossa Fintoton hallussa. Ravipelaamisen menu on reilun parin viikon päästä aikalailla erinäköinen, kuin mitä se on tällä hetkellä. Nykyiset V-pelit haudataan, ja tilalle kasvaa T-pelien perhe. Raviviikon kruunuksi ollaan rakentamassa T-75 peliä, ja lauantaina tullaan tarjoamaan myös selkeästi viikon parasta palkintorahaa hevosenomistajille. 
Kaikki isot pelipuolen muutokset ovat alan sisäisessä keskustelussa tuntuneet viimeviikkoina jääneen taustalle, sillä jokaista puhuttaa enemmän lauantairavien uusi alkamisajankohta klo 15. Pakko sanoa, että hieman ihmetyttää se, miten tämä kahden tunnin siirto kohti iltaa tuntuu olevan nyt se kaikkein merkityksellisin juttu. Kaiken lisäksi tätä keskustelua käydään mielestäni väärällä kärjellä, kun sitä pohditaan alan sisällä työskentelevien ihmisten näkökulmasta. Myöhempi alkamisajankohta on todellakin huono asia, mikäli kävisi niin että asiakkaat eivät siitä tykkää. Eli jos peli ei pyöri, ja lauantairaveihin ei enää riitä asiakkaita. En usko että näin käy, mutta tämähän se loppupelissä on ainoa asia mikä tässä alkamisajan siirrossa on ratkaisevaa. Jos asiakkaat äänestävät jaloillaan ja pelieuroillaan muutosta vastaan, niin sitten ollaan nesteessä, ja korjausliikkeitä pitää miettiä. Nyt keskustelu on pyörinyt näkökulmasta, jossa raviratojen henkilökunta, ohjastajat, hoitajat sekä hevosten valmentajat joutuvat ”yötöihin” eivätkä ehdi ajoissa saunomaan! Onhan se selvä, että muutos voi aiheuttaa mielipahaa ja sotkea tuttua viikkorytmiä toimijoiden keskuudessa, mutta eihän se voi vaikuttaa päätöksen tekoon. Maailma muuttuu, ja kaupassakin ollaan töissä nykyään jo seitsemänä päivänä viikossa, ja työvuorolistaan osuu töitä klo 8 – 22 väliin päivästä riippuen. Sellaista se nykyään on, että kuluttajaa palvellaan silloin kun hän on palveluita valmis ostamaan.
Lopetetaan siis tällä erää rutina tuosta lauantain kellonajasta, ja keskitytään alan sisällä toteuttamaan kaikki Isot muutokset. Uskotaan ja toivotaan, että asiakkaat ovat lauantaina ehtineet hoitamaan kauppa-askareet, pihatyöt, lasten harrastukset sekä siivoukset alta pois kello kolmeen mennessä. T75-päivänä maksetaan viikon parhaat palkinnot, ja olen aivan varma että toimihenkilöitä, valmentajia, hoitajia ja ohjastajia näissä raveissa on paikalla!
Mukavaa joulun odotusta ja onnekasta uutta vuotta 2012,
Tomi Himanka

7.12.2011

Hevospula ravienjärjestäjän kiusana

Torstai-perjantai akselilla ajetaan Jokimaalla tuplaravit, kun torstaina isännöidään ”normaaleja” arki-illan profiiliraveja ja perjantaina jatketaan lounasravien merkeissä. Molempien päivien järjestelyt aiheuttivat kilpailuosastolla ennenaikaista hiustenlähtöä, sillä hevosmateriaalista on tällä hetkellä huutava pula. Jokimaan tämän viikon kilpailuvalttina muihin arkiraveihin verrattuna oli (piti olla) Täydellinen Torstai, ja sitä kautta houkutteleva palkintotaso. Korotetut palkinnotkaan eivät hommaa riittävästi korjanneet, sillä sarjoja meni ikävästi peruutuksiin molemmilta päiviltä. Torstaille kasaan saatiin (osittain sarjoja jakamalla) yhdeksän lähtöä, ja perjantain lounaskattaus jäi neljän lähdön mittaiseksi.


Missä hevoset sitten tällä hetkellä piileksivät? Syitä veren vähyyteen on varmasti monia. Kalenteri on tähän vuodenaikaan kovasti eteläpainotteinen.  Kymmenen päivän sisällä (5.-14.12.) kilpaa ajetaan järjestyksessä Turku, Forssa, Helsinki, Lahti, Lahti, Helsinki, Lappee, Jyväskylä, Tampere, Helsinki. Joka päivälle on siis ravit tarjolla Lahdesta katsottuna reilun sadan kilometrin säteellä. Asian korjaustoimenpiteenä tulevaisuuteen voisi olla se, että lounarit jätettäisiin etelässä ajamatta tähän vuodenaikaan. Ehdotan myös, että paljon parjatut saunaravit pitäisi etelässä laittaa pannaan, ainakin nyt pimeimpään aikaan vuodesta.  Kilpailevien hevosten määrä on kuitenkin rajallinen, ja kaikkien etu on että järjestettävien ravien lähdöt ovat täysiä, ja sitä kautta pelillisesti kiinnostavia. Edelleen yksi parannusvaihtoehto voisi olla Oulun roolin korostaminen tähän aikaan vuodesta. Yhdet kunnon ravit pohjoisessa per viikko olisi parannuskeino, joka tarjoaisi kilpailumahdollisuuksia pohjoisen hevosille, ja antaisi samalla yhden ”lepopäivän” viikossa etelään.


Ravikalenterin lisäksi hevospulaa aiheuttaa tällä hetkellä rokotuskausi. Monet kilpahevoset rokotetaan juuri tähän aikaan vuodesta, ja rokotus tuo väkisinkin tullessaan viikon parin huilin kilpailuohjelmaan. Edelleen yhtenä syynä on rapakelit ja pimeys. Tämä on se vuodenaika kun moni kesän/syksyn kilpaillut hevonen jää lepo-, huolto- sekä treenitauolle. Paluu areenoille tehdään sitten kun on kunnon talvikelit ja hevonen on saanut akkunsa ladattua kohti uutta kilpailukautta. No, ei auta liikaa rutista sillä itse olen ollut näiden to-pe tuplaravien kannattaja. Parhaassa tapauksessa tämä formaatti on kustannustehokas ja toimiva kilpailumalli, mutta nyt kävi selväksi että jatkossa täytyy olla tarkkana siitä mihin vuodenaikaan lounasravitarjontaa Jokimaalla harjoitetaan.


Tämän viikon ravien jälkeen Jokimaan kalenterissa vuodesta on jäljellä vielä torstain 22.12. Glögi-ravit, sekä Tapaninpäivän V75-ravit. Sitten on aika vuodenvaihteen suurille muutoksille. Toto-5 pelin ja muiden uutuuksien merkeissä palataan kilpailukartalle tammikuun 5. päivä.


Mukavaa joulun odotusta ja tervetuloa Jokimaalle!

10.11.2011

Naisten Ilta on hieno ilta

Torstaina 10.11. on Jokimaalla Naisten Ilta ja Hollola-ravit. Ilman Suur-etuliitettä Hollola-ravit juostaan nyt ensimmäistä kertaa ja hollolalaisia yrityksiä on mukavasti mukana.

Naisten Ilta on sen sijaan tuttu ja suosittu tapaus jo aiemmilta vuosilta. Iltaa vietetään hemmottelun ja hyvän olon merkeissä ja naiset todella ovat ansainneet kaiken mahdollisen hellimisen ja hemmottelun.

Ilman naisten työpanosta ei Suomessa järjestetä yksiäkään raveja. Ilman naisten panosta ei yksikään talli treenaa ja kasvata hevosia. Naisten Ilta on pieni, mutta nöyrä kiitos ravinaisille, Team Jokimaan naisille ja ravitapahtumissa työtä tekeville naisille. Ilman naisia pyörät eivät pyöri.

Aivan erityisen suuri kiitos kaikille niille naisille, jotka jaksavat aina lohduttaa raveista kotiin palaavaa miestänsä ja toivottaa hänet tervetulleeksi kotiin. Se on terapiatyötä se.

4.11.2011

Juhlaravit huipentavat syyskauden!

Tämän lauantain V75-ravit ovat samalla Jokimaan ravikeskuksen 30-vuotis juhlaravit.  Ravikeskus vihittiin käyttöön syksyllä 1981, ja siitä alkoi raviurheilun voimakas kehittyminen Lahden seudulla. Kilpailutoiminnan siirtäminen vanhalta Montulta Jokimaalle oli aikanaan valtava ponnistus alueen hevosihmisille, sekä tietysti Lahden Hevosystäväinseuralle. Tämä ponnistus ja taloudellinen riski haluttiin ottaa, ja koko porukan yhteisenä tavoitteena oli tehdä Lahdesta yksi Suomen raviurheilun tärkeimmistä keskuksista. Ilman minkään värisiä linssejä on helppo todeta, että tässä on onnistuttu! Talkoohikeä, rahoitusneuvotteluja ja isoja päätöksiä on ollut aikanaan tekemässä kova, taitava ja päämäärätietoinen joukko raviharrastajia, poliitikkoja sekä järjestöihmisiä. Osa tästä porukasta on yhä edelleen mukana toiminnassa, toiset aktiivisesti ja toiset ihan vain asiakkaina näissä 30-vuotis juhlaraveissa. Tämä porukka ansaitsee vielä vuosien jälkeen kiitokset suuren työn tekemisestä, ja tälle porukalle kannattaa kakkukahvipöydän ääressä tänäänkin pienesti kumartaa.
 Kilpailutoiminnan osalta tähän kuluneeseen 30-vuoteen mahtuu hurja määrä tapahtumia: Yli tuhat kilpailupäivää, yli 10 000 lähtöä ja yli 120 000 kilpailusuoritusta! Kaiken merkkisiä ja makuisia kyyneliä on vuosien varrella vuodatettu ämpärikaupalla, niin tallikaarteessa, seremoniapaikalla kuin Toto-luukuillakin. Jokimaan historia on värikäs, ja lisää historian makupaloja on luettavissa perjantain Etelä Suomen-Sanomista. Nämä juhlaravit avataan Lahden Kaupungin toimesta, ja avauspuheen lausuu kansanedustaja Mika Kari.
Kaviouralla juhlaravit ovat herkullista katseltavaa. Jokimaa Tekee Tähtiä- finaalissa kohtaa toisensa erikoisen tasokas nippu nousevia tähtiä Anthonyn, Eagle´s Arrown, Doug Carelianon, Don Maurizion sekä Enmyyn johdolla. Best Ladyssä tammaparhaimmisto kilvoittelee kymppitonnin ykkösestä Macigal Queenin kantaessa suosikin paineet. Mielenkiintoinen yksityiskohta Macigal Queenin kohdalla on se, että hevosen ohjastaja/valmentaja Pekka Korpi voitti Jokimaan vihkiäisajoissa päälähdön, tuolloin 30-vuotta sitten, hevosella AT Risk. Kertoo aika paljon Pekasta ja hänen urastaan huipulla.  Kultadivisioonafinaali herättää myös tunteita. Keskustelupalstoilta on luettavissa, että noin puoli Suomea pitää Womanizeria parhaana kotimaassa kilpailevana hevosena. Toinen puolisko uskoo vahvasti, että EL Mikko on yhä edelleen se kovin kilpuri tämän maan kamaralla. On kerrassaan hienoa nähdä nämä kaksi tunteita herättävää valjakkoa ensimmäisen kerran vastakkain, ja vieläpä täällä molempien kotiradalla. Nyt se sitten nähdään…
Ravintola Hippodromissa käydään lauantaina karsintakilpailut Toton SM-finaaliin. Täyteen varattu alkuerä koostuu piinkovista  petsareista, ja ihan varmaa on, että tietoa, taitoa, tuuria sekä oikeaa taktiikkaa pitää olla mikäli tästä karsinnasta voittajana kohti finaalia etenee. Toivotan onnea kaikille kilpailijoille, ja lupaan vielä erikoispalkinnon radan puolesta karsintaturnauksen voittajalle!
Tervetuloa juhlimaan kanssamme Jokimaan 30-vuotista taivalta kakkukahvien, sekä huipputasokkaan raviurheilun merkeissä.

21.10.2011

Jokimaa saavuttanut pelimiehen iän!

Syksy etenee kovaa vauhtia, ja kelit ovat sen mukaiset. Välillä tuntuu, että ovatko nuo pilvet oikeasti parkkeeranneet tuohon ravikeskuksen yläpuolelle, sillä viimeiset viikot vettä on satanut melkein joka päivä. No, tämä ilmojenhaltijan kiukunpuuska Jokimaata kohtaan on osoittautunut harhaluuloksi, sillä myös kotona Hollolan puolella vettä on vihmonut ihan tasaiseen tahtiin.

Työmaalla, tässä raviradan maalipaalun kohdalla sijaitsevassa konttorissa, syksy on kiireistä aikaa. Jokimaan ravikausi on sellainen, että ravikilpailuja järjestetään meillä viikoittain, tuosta syyskuun alusta aina toukokuulle. Tällä hetkellä menossa on kuntaravien sarja, jonka aikana naapurikunnat isännöivät omia nimikkoravejaan Jokimaalla. Orimattila-ravit ajettiin viime viikolla, nyt on vuorossa Mäntsälä ja parin viikon päästä Hollola. Näiden lisäksi akuutti kiire on syksyn päätapahtuman, eli valtakunnallisen V75-kierroksen järjestelyissä. Nämä marraskuun viidennen päivän ravit ovat samalla Jokimaan 30-vuotisjuhlaravit, ja se tuo mukanaan oman mausteensa järjestelyihin.

Aikalailla on muuten maailma muuttunut tuosta syksystä -81, kun Jokimaalla ajettiin ensimmäiset ravit.  Toto-pelejä pelattiin silloinkin, mutta esimerkiksi pelien kertoimista ei ollut ennen lähtöä mitään tietoa. Pelitosite oli paperilipuke, joka esim. voittajapelin kohdalla nykäistiin järjestysnumeroidusta pakasta. Sitten oman järjestysnumeron perusteella pystyi arvailemaan, josko muut ovat omaa hepoani veikanneet. Nykyään pelit pyörivät paljon tietokoneiden välityksellä, ja jokaisen pelatun yhdistelmän kerroin on etukäteen nähtävissä kotikoneen näytöltä, teksti-tv:ltä, raviradan televisioista tai vaikka omasta iPhonesta.

Ravien, ja samalla myös muiden urheilutapahtumien, markkinointi oli ennen jotenkin yksinkertaisempaa. Aika paljolti riitti ilmoitus alueen sanomalehdessä, ja väkeä tulvi sisään ovista ja ikkunoista. Nykyään, kun ihmiset ovat kiireisempiä ja sähköiset mediat ovat vallanneet maailman, markkinoinninkin on pitänyt muuttua. Nyt tarvitaan tykkääjiä naamakirjaan, bannereita eri sivustoille, televisiota, radiota, tekstareita sekä sähköposteja. Minkälainenhan mahtaa olla maailma, kun mennään nykyhetkestä 30 vuotta eteenpäin? Ovatko muutokset olleet yhtä suuria, ja missä silloin mennään? Toivottavasti hevosilla on vielä silloinkin neljä jalkaa, ja ihmisillä sosiaalinen tarve kokoontua yhteisen harrastuksen pariin!

Lauantaina on muuten jännä päivä edessä. Meidän hyväntekeväisyysheppa Eeva kilpailee tuolloin Helsingissä. Eeva on hurmannut esityksillään koko raviurheilevan Suomen, ja hyväntekeväisyyspottiin on kertynyt valtava summa rahaa. Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosasto on se paikka, minne nuo Eevan rahat tullaan lahjoittamaan. Sairaalan porukka on luvannut marraskuun juhlaraveissa ilmoittaa sen konkreettisen kohteen, mihin eurot tullaan sijoittamaan. Lauantaina on mahdollisuus jälleen kasvattaa pottia kymppitonnilla, mikäli Eeva sattuu lähdön voittamaan. Ei se ihan poissuljettua ole, sillä kunto on kova ja etukäteisveikkauksissa ammattilaiset ovat vihjanneet Eevaa yhdeksi lähdön voittajakandidaatiksi.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja peukut pystyyn lauantaina Eevan puolesta!

3.10.2011

Syysterveiset Jokimaalta!

Nyt on saatu vihdoinkin Jokimaalle oma blogi! Toivottavasti kirjoitukseni herättävät keskustelua teissä lukijoissa. Nähdään Jokimaalla!